Hirviö peilissä

  Surkeaa Perjantai meni hyvin. Lauantai ja sunnutai aivan surkeasti. En voi edes kutsua itseäni syömishäiriöiseksi. Söin, söin, söin ja söin. Oksensin myös mutten tarpeeksi. Yritin myös selkeästi tuhota sisälmyksiäni laksatiiveillä. 4 yliannostusta 3 päivän sisään. Silti haluan ottaa niitä lisää. Tiedän painoni nousseen. En voi hyvin. Itken ja huudan. Terät jotka istuvat huolimattomasti peilikaappini päällä ovat kuskineet nimeäni jo päivän. Ehkä yksi tai kaksi viiltoa parantaisi asian. Viiltelisinkin, jos tietäisin ettei isäni tarkistaisi ranteitani joka kerta kun näemme. Silloin kun viiltelyni oli pahimmillaan hän ei tarkistellut ranteitani. Nykyään hän tarkistaa ne joka kerta ja aina hän sanoo syvimpien arpien punoittavan niin kuin hän pelkäisi että tekisin sen uudestaan. Ehkä hänen pelkonsa on oikeutettu, onhan kynä tänään kiusoitellut paperia joka selittäisi miksi tein mitä tein. En kuitenkaan tehnyt mitään, en ole enää niin impulsiivinen, mutta kyllä se tietä, että voin lähte...

  27.8 Päädyin oksentamaan laksatiivi yliannostuksen takia kauppakeskuksen vessaan. Ajattelin, että huono olo johtui vain syömättömyydestä, mutta ei. Olin ostanut banaanin jonka ajattelin syödä, jotta olo paranisi, mutta en pystynyt siihen. Minulla meni kotonakin 30 minuuttia sen syömiseen. No toisaalta se oli 157 kaloria. Ahdistavan paljon, muttei liikaa Muuten ilta meni suunnitelmien mukaan. -Hirviö

  26.8 Söin tikkarin aamulla. Oli pakko. En olisi muuten varmaankaan päässyt edes päiväpoliklinikalle. Silti se tuntui pahalle. Tänään on pakko syödä muutenkin enemmän, jotta saan kaikki asiani hoidettua. Aamiainen oli helppo. En taaskaan tosin syönyt koko jugurttia, mutta kaksi viipaletta leipää sain syötyä. Kohta on jo lounas. Ahdistaa vaikka yritän syödä enemmän. Lounas oli kalapuikkoja ja perunamuusia. Sanoivat että minun on pakko ottaa 6 kalapuikkoa. Jumalauta että ahdisti. Se ja se kastike. En ikinä käytä kastikkeita. No se on syöty. Enää välipala ja olen omillani. Vähän jännittää että onnistunko. Pelkään että syön liikaa, mutta ajattelin noudattaa samaa ateriasuunnitelmaa kuin täällä. Aamupala, lounas ja välipala. Ehkä vähän pienempinä kuitenkin.  Uskallankohan sittenkään syödä kotona. Koko ajatus ahdistaa. En ole kävellyt tarpeeksi. Pitäisi ainakin saada 20 tuhatta askelta. Eikä minulla ole kuin 1700. Juhlitaan R:n synttäreitä viikonloppuna. Pelottaa että olen lihavamp...

  Anoreksia dokumentti Katsoin eilen youtubesta dokumentin Emma wants to live. Toivoin sen triggeröivän minua lisää laihtumaan ja kyllä se niinkin teki, mutta enemmän se herätti ajatuksia. Emma sairastui anoreksiaan noin 12-vuotiaana. Dokumentti oli Emman oma idea ja hän itse kuvasi videoita tilastaan. Dokumentti herätti hyvin vaikeita ja ristiriitaisia tunteita minussa. Osittain kadehdin häntä, mutta samalla se herätti todellisuuteen siitä mitä tämä sairaus on. Vaikeinta oli katsoa kun Emmaa ruokittiin kuin vauvaa, koska hän ei siihen itse pystynyt. Hän ei pystynyt seisomaan tai kävelemään tai edes itse nostamaan haarukkaa syödäkseen. Hänestä ei ollut melkein mitään jäljellä.  Perhe selkeästi välitti Emmasta paljon ja heistä huokui paljon surua Emman kohtaloa kohtaan. Emman viimeisin hoitotiimi puhui Emmasta niin lämpimästi. Emma oli loppuun saakka huumorintajuinen ja yllättävän energinen nuori tyttö. Vaikka hän päätti lopussa yrittää vielä kerran parantua, se tuli liian myöh...

Laihdun, kuihdun, katoan Minä haluan kuihtua olemattomiin. Haluan laihtua niin pieneksi ettei minusta ole paljoakaan jäljellä. Haluan ihmisten näkevän minut ja kauhistuvan. Haluan että perheeni huolestuu ja joutuu huolehtimaan minusta. TIedän sen aiheuttavan tuskaa perheelleni, mutta haluan sitä. Haluan olla taas pieni. En siksi, että se aika oli hyvää, mutta siksi että tällä kertaa he joutuisivat oikeasti huolehtimaan minusta. En olisi omillani. Kerrankin joku muu kantaisi minusta vastuuta ja saisin sen hetken olla lapsi. En koskaan saanut olla lapsi. Siksi haluan laihtua. Laihdun, kuihdun kunnes katoan.  Ennen se oli esteettisistä syistä, mutta ymmärsin sen olevan totta vain pintapuolisesti. Haluan näyttää kivun, jota olen kantanut vuosia sisälläni, ulkoisesti. Haluan näyttää kuinka kaikki se paska vaikutti minuun. Haluan huutaa että tältä minusta on tuntunut jo vuosia, eikä kukaan ole huomannut ja jos on huomannut ei ole välittänyt. Ehkä se on avun huuto. Yritän huutaa, että aut...

  En voi hyvin Jos mitään opin eilisestä, minun täytyy syödä edes kahtena päivänä viikossa hieman enemmän. En meinannut päästä sängystä ylös tai seisoa, jotta saan vaatteet päälle. Oli pakko tulla bussilla sairaallalle, koska en pystynyt melkein kävelemään bussipysäkille. Yritin mennä ostamaan proteiini- tai suklaapatukan, että saisin verensokerit ylös enkä vaikuttaisi niin kuolleelta sairaalalla, mutta päästyäni kauppaan vain tuijotiin niitä ja niiden kaloreita. 10 minuuttia seisoin katselemassa patukoita ja miettimässä että jotain on pakko syödä. Lopulta päädyin pieneen tikkariin, koska suklaa tuntui niin ylitse pääsemättömältä. Se auttoi vähän ja toivon edes näyttäväni siltä että voin hyvin.  Koko eilinen päivä minun piti siivota, mutta en saanut edes kaikkia askeliani kasaan. Tänään on viimeinen mahdollisuus siivota ja käydä kaupassa. Pitäisi ostaa ruokaa etten yritä paastota enään. En usko että kehoni edes kestäisi paastoamista. Samalla haluaisin syödä tänään enemmän, jot...

  25.8 Ulkona satoi kaatamalla, mutta silti kävelin sairaalalle. En saanut yhtä paljon askelia kuin eilen, jouduin pysähtymään vessaan laksatiivien takia. No ainakin paino putoaa.  Aamupalalla söin taas kaksi palaa leipää. Uskon sen vähentävän halua ahmia. Söin myös suurimman osan rahkasta.  Huomaan ahdistuvani ajatellessa miten onnistun samassa kun päiväpoliklinikka jakso loppuu. Minulla on enää yksi päivä jäljellä. Sen jälkeen aion syödä aamupalan ja koululounaan, mutta en usko että syön muuta. Silti, kaikki on silloin minun vastuulla. Mitä jos ruoka ei ole tarpeeksi täyttävää ja alan taas ahmia? En suostu siihen. Siinähän se lounas ja välipalat meni. Lounas oli hyvää välipala pahaa.  En saanut kuin 20 tuhatta askelta. Päähän särkee, heikottaa ja on kylmä. Tänään piti siivottakin. No ainahan sitä huomenna ehtii, jos saan askeleet kasaan. Loppu päivä meni kahvilla ja teellä.

  Valehtelua Olen melkein ammattilainen valehtelussa. Valheet lähtevät suustanu ennen kuin itse ehdin edes ajattelemaan. Se on hyödyllistä hoitajien kysyessä söinkö ja miten voin. Suuni vastaa ennen kuin edes rekisteröin kysymyksen. Eikä se enää edes tunnu niin pahalta. Ennen olin rehellinen kaikesta. Silloin edes ajatus valehtelemisesta tuntui vaikealta.  Oikeastaan valehtelu tuntuu hyvälle. Kukaan ei saa tietää salaisuuttani eikä kukaan estä minua laihtumasta. Ennen olisin ollut pettynyt koska kukaan ei ole huolissaan, nyt se motivoi minua jatkamaan kunnes he ovat pelkän ulkonäön vuoksi huolissaan minusta.  Samalla on huvittavaa kuinka helposti he minua uskovat. Tein lähestulkoon ihmeparannuksen, mutta koska olen terveen oloinen, kaikki on hyvin. Haluan nähdä kuinka pitkään pystyn kiertää jokaisen pikkusormeni ympärille ja katsoa kuinka he hitaasti tajuavat, että valehtelen. Ehkä se on kosto perheelleni ehkä olen vain ilkeä, mutta nautin tästä.  -Hirviö

  Seuraava tavoite! Onnistuin! Pääsin 57 kilon alle vaikka söinkin kaksi leipää aamupalalla! Tuntuu niin hyvälle. Tuntuu että pystyisin mihin vaan! Seuraavaksi yritän päästä kahdessa päivässä 56 kiloon.  Vaikka onnistuin tiedän, että tämä tunne katoaa hyvin nopeasti. On siis pakko jatkaa jos haluaa saman huuman uudestaan. Siksi tämä on minulle addiktio. Olen narkkari hakemassa seuraavaa huumaa keinolla millä hyvällä. -Hirviö

  24.8 Aamuja 2 vai miten se menikään. Mietin koko ajan miten aion syödä viikon loputtua. Ainakin vähän kouluruokaa ja aamupala? Kuitenkin jotain joka päivä. Laihdun näin paljon paremmin eikä tule ahmittua ellen sitten valitse niin tai yritä taas paastota.  Söin sitten koko jugurtin ja kaksi viipaletta leipää. Voisin samantien vaikka laittaa läskipuvun päälle. Eihän tästä mitään tule jos en pysy omissa suunnitelmissani. Toisaalta se voi estää ahmintaa, mutta en ollut ansainnut sitä. Onneksi tuli sentään huono olo. Tänään täytyy kuitenkin syödä lounas ja välipala vielä. Lounas oli pahaa. Meni ikuisuus syödä se ja oloni on niin täysi taas, että kuvottaa. Täytyy vain muistaa, että jokainen ateria on yksi askel lähempänä tavoitetta. Välipala meni.   Loppu ilta vedettiin taas teellä vaikka kauppareissulla mietin syömistä.

  Ostanko vai en Ajattelin kävellessäni kotiin, että käyn kaupassa. Halusin lisää piparminttu teetä. Päästessäni kauppaan kävelin tuttuun tapaan karkki hyllyn ohi, mutta tällä kertaa pysähdyin. Se tuoksu oli huumaava. Halusin syödä niitä kaikkia. Ei minulla ollut edes nälkä, mutta minun teki niin kovasti mieli. Otin kolme karkkipussia käteen ja pysähdyin. "Lupasin, että saan ahmia lauantaisin. Siihen ei ole enää kolme päivää. Entäs näiden oksentaminen?"   Muistin kuinka viimeksi oksentaessani juuri näitä karkkeja, ne juuttuivat kurkkuuni enkä saanut happea. Olisin voinut kuolla oksennuksen ympäröimänä vessanpöntön päälle. Se kuulostaa kyllä hyvin minulle tyypillisen kuuloinen tapa kuolla, mutta en halua kuolla jättäen hirveän kaaoksen jälkeeni. Toki houkutukset yrittivät keksiä keinot. "Googleta mitkä karkit ovat helpoimpia oksentaa ja osta niitä." No googletin ja katselin eri bulimia foorumeita ja keskusteluja. Ainoa mikä niissä toistui oli kuinka vaikea niitä on o...

R ja A Kerroin R:lle etten ole paranemassa. Hänkin kertoi retkahtaneensa takaisin. Samalla se huolestuttaa, mutta hän kertoo voivansa hyvin. Ymmärrän täysin miksi hän voi hyvin, niinhän minäkin voin rajoittaessani syömistä. Toivoisin kuitenkin, että hän voisi olla onnellinen ja terve. Hän on lähin ystäväni ja toivon hänelle parasta.  En siis ole täysin yksin tämän kaiken kanssa, vaikka siltä se usein tuntuukin. R on ainoa, jonka kanssa voin puhua syömishäiriöistä, mutta samalla en halua triggeröidä häntä. Mieleni haluaa vertailla syömisiä ja painon laskua ja kilpailla siitä kumpi laihtuu enemmän, mutta en halua, että hänen vointinsa pahenee enkä tosiaankaan halua olla syy miksi hän alkaisi käyttää samoja keinoja, joita itsekäytän laihtuakseni. Se ei olisi reilua. Olemme kaksi eri ihmistä. Silti anoreksia haluaisi vertailla kaikkea. Vaikka vitsailen, että hän voisi liittyä samoihin syömishäiriö piireihin kuin minä, samalla toivon ettei hän hakeudu samoihin paikkoihin. Tiedän kuinka ...

Painotavoitteet Haluan laihduttaa vähintään 27 kiloa. En tiedä jatkanko senkin jälkeen, mutta se olkoon tavoitteeni nyt. Todennäköisesti haluan senkin jälkeen jatkaa laihtumista. Se on sen ajan murhe. Seuraava paino tavoitteeni on 57 kiloa. Siihen on matkaa enään 600 grammaa. Olen siis todennäköisesti eli toivottavasti siinä huomenna. Seuraavaksi 55 kiloa. Sen jälkeen olen pilkkonut tavoitteeni 5 kilon väleihin kunnes painan vain 30 kiloa. Tiedän sen olevan vähän, mutta samalla sekin tuntuu liian paljolta. Ehkei minusta tunnu sen jälkeen siltä, että olen kuvottava, hirveä ihminen, joka ei ansaitse elämältä mitään. -Hirviö

Anorektinen arki Millainen on anorektikon arki. Päiväni alkaa usein aamyön pikku tunteina. Herään enkä saa enää uudestaan unta, joten nousen ylös ja alan kävellä. Kävelen tunteja asuntoani ympäri, että saan varaslähdön päivän askelia varten.Juon teetä ja kahvia ja rukoilen kofeiinin riittävän pitämään minut hereillä. En edes pidä kahvista. Istun koneen ääreen ja selaan pro ana sivustoja, blogeja, kuvia, thinspo kuvia, bonespo kuvia, oikeastaan mitä tahansa häiriöitynyttä samalla kun never good enough täyttää huoneen hiljaisuuden. Kello on tässä vaiheessa ehkä 6, joten kävelen vähän lisää ja juon teetä ja kahvia. Sen jälkeen istun uudestaan, tällä kertaa miettimään mitä ajatuksiani tänne kirjoittaisin. Juon kahvia ja teetä.  Olen vielä kolme päivää päiväpoliklinikan syötettävänä, joten lähden kävelemään sairaalalle. Erilaiset syömishäiriöistä kertovat kappaleet tahdittaa askelia. Ei minulla kiire ole ja tiedän kiertäväni sairaalan kerran ennen kuin menen sisään.  Aamupala syödä...

23.8 Viimeinen viikko päiväpoliklinikalla käynnistyi. En syönyt aamupalaa. Olin niin nälissäni kun saavuin sairaalalle, että vatsaani vihloi. Toisaalta se tuntui hyvälle niin kuin olisin onnistunut. Kuitenkin lounaan aikaan otin suuren annoksen ruokaa. Vielä välipala ja sitten on yksi päivä selätetty. Montakohan valhetta joudun kertomaan tänään. Kello on vasta 12 ja olen jo valehdellut kahdelle hoitajalle, yhdelle potilaalle ja yhdelle ystävälle.   Saatana kun vituttaa. Ne ei muistaneet etten syö mansikkaa. No nyt nousi kalorimäärät ainakin 150. Onneksi en syönyt aamupalaa. Tämä viikko saa olla viimeinen.    Illan taas pärjäsin teellä ja kahvilla. 

Rakas äiti, rakas narsisti Aihe, joka saa sydämen tykyttämään ja veren pakenemaan kasvoistani: äiti. Käsittelen äitini kahdesti eri näkökulmista. Niin anoreksian kuin traumaperäisen stressihäiriön näkökulmasta. Tämä oli äitini suhde syömishäiriööni.  Äitini oli nuorena hyvin laiha. Hänkin oli sairastanut ainakin bulimian, anoreksiasta en tiedä. Äitini oli laiha oikeastaan kunnes sai minut. Hän vakavan alkoholismin jälkeen sai minut petettyään silloista aviomiestään. En tiedä miksi kaikki yllättyivät kun hän petti myös isääni. Saatuaan minut äitini paino alkoi nousta. En oikeastaan edes tiedä miten. Hän oli sairaanhoitaja, joten töissä on vaikea ehtiä syömään ja kotona hän näytti ainoastaan syövän päivällisen. Silti kilot alkoivat kertyä ja vuosien mittaan äidistäni tuli hyvin ylipainoinen. Hän yritti jatkuvasti laihduttaa ja hankki meille myös kuntoilu välineitä, joita ei itse ikinä käyttänyt. Tv haastattelussa hän kuitenkin kiven kovaa väitti harjoittelevansa maratoonia varten....

 Kavereiden pettäjä Tässä petoksiani ystäviäni kohtaan. En edes lähde listaamaan petoksiani perhettäni kohtaan. Ne ansaitsee oman kirjoituksensa. Tälläinen minä olen. Kamala petturi, joka ei edes kadu tekojaan. Ystäväni M erosi viime vuoden lopulla eksästään. Kutsutaan häntä A:ksi Ero ei ollut kaunis. tämän vuoden keväällä päädyin panemaan M:n eksän kanssa. Ei ollut tarkoitus. En kutsunut häntä juomaan ystävänä, vaan koska haluan kilpailla A:n "syömishäiriön" kanssa. En edes pidä A:sta. Kai se läheisyyden kaipuu iski kännissä.    Minun ja M:n välit ovat olleet kesän alusta ongelmalliset. M kännissä kävi minuun käsiksi seksuaalisesti, eikä suostunut edes pyytämään kunnolla anteeksi ja sen jälkeen yritti vierittää syytä parasomnialle. Hän vielä sanoi minulle parasomnian todennäköisesti auttavan häntä oikeudessa. Niin kuin olisin edes aikonut siitä isoa juttua tehdä. Valmistujaisissani M ilmoitti ettei halua enää olla ystäväni. Sanoin, että hänellä on täysi oikeus tuntea nii...

  21.8 Päätin ahmia. Sovin itseni kanssa, että lauantai on ainoa päivä viikossa kun saan syödä mitä haluan ja kuinka paljon tahansa haluan. Oksensin kuitenkin puolet siitä, joten se ei tunnu niin pahalta.   Ahmin riisipiirakoita, paahtoleipää, pizzaa, banaaneita, omenoita, tomaatteja ja sipsiä. Itkin ja huusin ruokaa valmistaessani, mutta se helpottui vähitellen. Toki painoni nousi eilisestä, mutta tiedän sen olevan vettä ja ruokaa ei läskiä, vaikka se ahdistaakin.   Sunnuntaista perjantaihin rajoitan syömistäni ja lauantaisin ahmin niin paljon kuin huvittaa. Näin laihduin viime vuonnakin. Ennen osasto jaksoja ja muita.  -Hirviö

Pro anoreksia Törmäsin ensimmäistä kertaa pro anaan ollessani 14-vuotias. En vielä silloin kiinnostunut siitä niin paljoa kuin pari vuotta myöhemmin, mutta aiheena se kiehtoi minua. Luulin sen tosin silloin tarkoittavan anoreksian hankintaa eikä hyväksyntää niin kuin se usein nykyään ainakin tarkoittaa.     Nykyään suhteeni pro anaan on hyvin ristiriitainen. Itse olen foorumeilla ja eri sovellusten niin sanotulla pro ana puolella ja vaikka se tuokin lohtua, ettei ole yksin näen liian usein hyvin nuorten lasten hakeutuvan näihin paikkoihin pyytämään apua laihdutukseen ja vinkkejä. Usein myös yhtä nuoret jakavat vanhoja pro ana vinkkejä vuodelta nakki ja muusi toisilleen. Näin vähän vanhempana sitä meininkiä katsoo eri tavalla kuin silloin 16-vuotiaana innokkaana oppimaan.    Silloin 16-vuotiaana sairastuttuani ensimmäistä kertaa kunnolla, hain pro anoreksiaa googlesta samoin tavoittein kuin ne lapset, joita näen nykyään hakeutuvan samantyyppisille sivustoille. Va...

20.8   Olen valehtelija. Se on yksi  inhottavista tavoista, jonka anoreksia minulle on opettanut. Valehtelen niin läheisille kuin hoitotiimilleni. Haluan vaan päästä opiskelemaan, mutta jos hoitotiimini todella tietäisi miten syön kotona täytyisi minun varmasti jatkaa päiväpoliklinikalla. En pidä valehtelusta, mutta siitä on tullut niin helppoa.  "Saan syötyä jo vähän kotonakin välillä jopa kunnon ruokaa."  Ravintoterapeutin katse tuntui kyllä lävistävän minut. Tuntui kuin hän olisi lukenut minua kuin avointa kirjaa ja tiesi, että valehtelen. Sain hänetkin vakuutettua, että voin paremmin. Se ei ole täysi valhe. Kun en syö, olen onnellisempi. Heille kerron vain olevani onnellisempi. Ei se niin suuri valhe ole.   Tänäänkin olen pärjännyt teen avulla päiväpolin jälkeen. Ei minulla ole edes ollut nälkä vaikka kävelin 25 tuhatta askelta. Olen ylpeä itsestäni, en ole ahminut 4 päivään. Olen vihdoin saanut ahmimisen hallintaan ja se tuntuu hyvälle. Kaiken kaikkiaan tän...

Hirviö Olen Hirviö. Tässä tapauksessa se on esittely. 20-vuotias nainen, joka on kamppaillut mielenterveys ongelmien kanssa jo 11 vuotta. Tämän hetkiset diagnoosini ovat epätyypillinen anoreksia ja traumaperäinen stressihäiriö. Olen kyllä paljon muutakin kuin diagnoosini.   Vapaa-ajalla nautin musiikista ja taiteesta ja sain tänään tietää, että pääsen opiskelemaan kondiittoriksi. Olen tai ainakin olin ennen huumorintajuinen ja lämmin persoona ja kyllä minä vieläkin huumorintajuinen olen, vitsini ovat vain liian "synkkiä" monille.    Tätä kirjoittaessani tajusin taas kuinka paljon anoreksia on minulta vienyt. Ensimmäinen ajatukseni siitä kuka olen oli anorektikko seuraava oli läski. "Miten kuvailisit persoonaasi?" Väsynyt, kärttyisä ja poissaoleva. Enhän minä enää keskity mihinkään ja auta armias jos en ole syönyt ja sanot jotain mikä vähän ärsyttää. Siksi minä oikeastaan valitsin nimekseni Hirviö. En ole kuka olin, olen muuttunut Hirviöksi.    No ei se auta vaik...

Ajatusten kokoamista Aloitin blogin, jotta voisin järjestellä omia ajatuksia ja purkaa niitä. Blogi tulee todennäköisesti olemaan hyvin triggeröivä, joten lue omalla vastuulla.   Kaiken alku En tiedä mistä kaikki alkoi. Oliko se pitkään jatkunut kiusaaminen vai lukon ilmestyminen jääkaappiin, joka laukaisi kaiken. Olin silloin 7-vuotias. Silloin ensimmäistä kertaa pidin itseäni kuvottavana. Olin mielestäni niin lihava muihin tyttöihin verrattuna, että lakkasin syömästä kouluruokaa. Lopulta myös kotona. Kukaan ei kuitenkaan huomannut tai oikeastaan halunnut huomata.    Ensimmäinen laihdutus yritys ei kestänyt pitkään ja unohdinkin laihduttamisen vuodeksi. Kunnes kolmannen luokan alussa ajattelin uudestaan olevani kuvottava verrattuna muihin. Tällöin "rakastuin" juoksemiseen. Juoksin kaikkialle ja aloin pyöräillä kouluun, joka oli lähes 10km päässä kotoa. Tällöinkään laihduttaminen ei jatkunut pitkään.   Masennuksen ja ahdistuksen lisääntyessä vuosien mittaan, inho, jo...