Kauppareissu

 Ostanko vai en

Ajattelin kävellessäni kotiin, että käyn kaupassa. Halusin lisää piparminttu teetä. Päästessäni kauppaan kävelin tuttuun tapaan karkki hyllyn ohi, mutta tällä kertaa pysähdyin. Se tuoksu oli huumaava. Halusin syödä niitä kaikkia. Ei minulla ollut edes nälkä, mutta minun teki niin kovasti mieli. Otin kolme karkkipussia käteen ja pysähdyin. "Lupasin, että saan ahmia lauantaisin. Siihen ei ole enää kolme päivää. Entäs näiden oksentaminen?"

 

Muistin kuinka viimeksi oksentaessani juuri näitä karkkeja, ne juuttuivat kurkkuuni enkä saanut happea. Olisin voinut kuolla oksennuksen ympäröimänä vessanpöntön päälle. Se kuulostaa kyllä hyvin minulle tyypillisen kuuloinen tapa kuolla, mutta en halua kuolla jättäen hirveän kaaoksen jälkeeni. Toki houkutukset yrittivät keksiä keinot. "Googleta mitkä karkit ovat helpoimpia oksentaa ja osta niitä." No googletin ja katselin eri bulimia foorumeita ja keskusteluja. Ainoa mikä niissä toistui oli kuinka vaikea niitä on oksentaa. Laitoin pussit takaisin hyllyyn. 

Seuraavaksi mieleeni juolahti kaikki ne pullamössö herkut, joita olen aiemmin oksentanut, joista kaikki on ollut helppoja saada ulos enkä ole meinannut tukehtua. No ei kun paisto- ja leipähyllyjen väliin. Siinä minä seisoa toljotin sitä valmis tiikerikakkua. "Se maistui niin teolliselta, ei edes tiikerikakulta." No hyvä on ei tiikerikakkua. Entäpä gifflareita? "Ei niitä tee mieli." Tässä vaiheessa hyvin minimaalisesti minun siis teki mieli ahmia. Tuijotin kolme minuuttia niitä berliinin munkkeja. Sitä makeaa vadelmahilloa, sokerista pomada päällystettä. "En ole ennen niitä oksentanut. En halua kokeilla nyt." 

No viimeisenä kävelin murohyllyjen ohi ja yleensä muroja ostaisin jos en muuta keksi. Ne on helppo oksentaa, mutta en edes noteerannut niitä mitenkään. Jatkoin suoraan hedelmä hyllyjen luo. Tässä vaiheessa se vähäinenkin halu ahmia oli kokonaan poistunut, joten jätin edes miettimättä ja palasin tee hyllylle. Mukaan lähti muumi teetä, piparminttu teetä, sitruuna teetä ja vadelma teetä.

Vielä kaksi viikkoa sitten olisin ostanut kaiken. Pullamössöt, karkit, sipsit, hedelmät, kaiken. Olisin ahminut ja oksentanut. Ahminut ja oksentanut. Ahminut. En ole koskaan pystynyt ylipuhumaan itseäni ahminnasta, koska paastosin jatkuvasti kolmen tai neljän päivän ajan oli mahdotonta kieltäytyä ruoasta kun vihdoin söi. Nyt kun syön vähän päivittäin on ahmimisen hallinta niin paljon helpompaa. Laihdun paremmin myös, koska paino ei nouse sen jatkuvan ahmimisen alla. 

Tämä tunne. Tämä valtava helpotus ja ylpeys. Tunnen olevani niin paljon parempi kuin muut. Pystyn vastustamaan kiusausta, ellen itse halua syödä. Tunnen olevani voittamaton. Tämän takia en voi lopettaa. 

-Hirviö