Kai se pitää myöntää

 En voi hyvin

Jos mitään opin eilisestä, minun täytyy syödä edes kahtena päivänä viikossa hieman enemmän. En meinannut päästä sängystä ylös tai seisoa, jotta saan vaatteet päälle. Oli pakko tulla bussilla sairaallalle, koska en pystynyt melkein kävelemään bussipysäkille. Yritin mennä ostamaan proteiini- tai suklaapatukan, että saisin verensokerit ylös enkä vaikuttaisi niin kuolleelta sairaalalla, mutta päästyäni kauppaan vain tuijotiin niitä ja niiden kaloreita. 10 minuuttia seisoin katselemassa patukoita ja miettimässä että jotain on pakko syödä. Lopulta päädyin pieneen tikkariin, koska suklaa tuntui niin ylitse pääsemättömältä. Se auttoi vähän ja toivon edes näyttäväni siltä että voin hyvin. 

Koko eilinen päivä minun piti siivota, mutta en saanut edes kaikkia askeliani kasaan. Tänään on viimeinen mahdollisuus siivota ja käydä kaupassa. Pitäisi ostaa ruokaa etten yritä paastota enään. En usko että kehoni edes kestäisi paastoamista. Samalla haluaisin syödä tänään enemmän, jotta pystyn siivoamaan ja esittämään hyvävointista huomenna. Pelkään vaan niin jumalattomasti lihovani. Tiedän etten liho. Vaikka olen syönyt kahtena päivänä peräkkäin enemmän painoni putoaa yli puoli kiloa päivässä. 

Huomenna olisi myös kuntoutushoitajan kanssa tapaaminen, mutta se on päällekkäin pianotunnin kanssa, joten voin välttää sen. Tiedän, että nyt minun täytyy alkaa syömään kotonakin, jotta voin jatkaa laihtumista, mutta aivoni huutaa etten saisi, pärjäisin ilmankin. Tänään käyn kaupassa ja siivoan. Se on suunnitelma. Täytyy syödä tarpeeksi, että pystyn hoitamaan kaiken.