Ihana arki

Anorektinen arki

Millainen on anorektikon arki. Päiväni alkaa usein aamyön pikku tunteina. Herään enkä saa enää uudestaan unta, joten nousen ylös ja alan kävellä. Kävelen tunteja asuntoani ympäri, että saan varaslähdön päivän askelia varten.Juon teetä ja kahvia ja rukoilen kofeiinin riittävän pitämään minut hereillä. En edes pidä kahvista. Istun koneen ääreen ja selaan pro ana sivustoja, blogeja, kuvia, thinspo kuvia, bonespo kuvia, oikeastaan mitä tahansa häiriöitynyttä samalla kun never good enough täyttää huoneen hiljaisuuden. Kello on tässä vaiheessa ehkä 6, joten kävelen vähän lisää ja juon teetä ja kahvia. Sen jälkeen istun uudestaan, tällä kertaa miettimään mitä ajatuksiani tänne kirjoittaisin. Juon kahvia ja teetä. 

Olen vielä kolme päivää päiväpoliklinikan syötettävänä, joten lähden kävelemään sairaalalle. Erilaiset syömishäiriöistä kertovat kappaleet tahdittaa askelia. Ei minulla kiire ole ja tiedän kiertäväni sairaalan kerran ennen kuin menen sisään. 

Aamupala syödään sairaalan ravintolan puolella. Ahdistus on järkyttävä. Sairaalan työntekijät tuijottavat. He tietävät miksi olemme sielä. Istun nurkkaan jugurtin ja leivän kanssa. Syön ensin kasvikset leivän päältä jonka jälkeen aloitan jugurtin. Syön jugurtista puolet ja tungen purkin täyteen roskia eikä hoitajat huomaa mitään. Leipä viipaleen joudun syömään kokonaan. 

On ryhmäkeskusteluja, rentoutusta ja vapaa-aikaa. Juon kupin kahvia ja selaan syömishäiriö blogeja. Luen kirjaa ja esitän hakevani vettä, että voin kävellä käytävää edes takaisin. 

Lounas syödään osaston puolella. Se on helpompaa. Syön sen melkein kokonaan, mutta salaatin kastikkeet ja voit voi unohtaa. Hymyilen ja keskustelen eikä kukaan arvaa mitään. Vapaa-aika toistuu.

Välipala vaihtelee, mutta syön sen nopeasti ja lähden kotiin. Kävelen tällä kertaa onnellisemman musiikin tahtiin ettei koko päiväni olisi jumalattoman ankea. Fantasioin samalla siitä kuinka laiha tulen olemaan hymyilen ja naureskelen omille vitseilleni, enkä häpeä sitä tippaakaan. Kotiin päästessä askelia alkaa olla 15 tuhatta. 10 tuhatta liian vähän.

Istun ensin hetkeksi ja rentoudun teen kanssa. Sitten jatkuu kävely. Kävelen noin kaksi tuntia ja askeleet on kasassa. Annan jalkojeni pettää ja makoilen lattialla. Mittailen ranteitani, reisiäni ja käsivarsiani. Otan laksatiiveja ja istun tietokoneen äären kahvikupin kanssa. Youtube pyörittää syömishäiriö videoita samalla kun yritän vihdoin olla hetken ajattelematta syömishäiriötäni. Pidän taukoja pelaamisesta selatakseni kaikkea mikä liittyy syömishäiriöön ja palaan uudestaan pelaamaan. Keitän välissä teetä.

Kello on kahdeksan ja olen väsynyt. Käyn suihkussa ja yritän pitää hiukseni eloisina. Käyn makuulle ja selaan videoita syömishäiriöistä. Yritän nukahtaa. Kello on yhdeksän. Yritän nukahtaa. Kello on kymmenen. Yritän nukahtaa. 10.30 nukahdan. Heräilen yön aikana. On kylmä, on kuuma, on liian nälkä nukkuakseen. Keitän kofeiinitonta teetä. Hetken mietin pitäisikö uusia unilääke resepti. Käyn takaisin nukkumaan. Herään taas kolmen aikaan aamuyöstä ja aloitan uudestaan.

En edes itse tiennyt kuinka paljon tämä minulta vie ennen kuin kirjoitin sen ylös. Jumalauta 90% päivästäni on pelkkää syömishäiriötä ja sekin mikä ei ole on väritetty sen teemoilla. Kuka saatana haluaisi syömishäiriön. En pidä yhteyttä ystäviin tai perheeseen. En edes tiedä miten suurimalla osalla heistä menee eikä minulla ole energiaa olla kiinnostunut. Toistelen päässäni että pitäisi jaksaa, pitäisi muistaa, mutten ikinä jaksa enkä tosiaan muista. 

 

Mikä helvetti meni niin pieleen, että tästä tuli normaalia. Miksei mikään hälytys kello soinut ajoissa? Miksen voinut yrittää parantua jo alussa? No myöhäistä se nyt on voivotella. Juona vaan teetä ja kirjoitan. Silti, tämä tuntuu niin hyvältä.

 

-Hirviö