Ketkä tietää voinnistani
R ja A
Kerroin R:lle etten ole paranemassa. Hänkin kertoi retkahtaneensa takaisin. Samalla se huolestuttaa, mutta hän kertoo voivansa hyvin. Ymmärrän täysin miksi hän voi hyvin, niinhän minäkin voin rajoittaessani syömistä. Toivoisin kuitenkin, että hän voisi olla onnellinen ja terve. Hän on lähin ystäväni ja toivon hänelle parasta.
En siis ole täysin yksin tämän kaiken kanssa, vaikka siltä se usein tuntuukin. R on ainoa, jonka kanssa voin puhua syömishäiriöistä, mutta samalla en halua triggeröidä häntä. Mieleni haluaa vertailla syömisiä ja painon laskua ja kilpailla siitä kumpi laihtuu enemmän, mutta en halua, että hänen vointinsa pahenee enkä tosiaankaan halua olla syy miksi hän alkaisi käyttää samoja keinoja, joita itsekäytän laihtuakseni. Se ei olisi reilua. Olemme kaksi eri ihmistä. Silti anoreksia haluaisi vertailla kaikkea.
Vaikka vitsailen, että hän voisi liittyä samoihin syömishäiriö piireihin kuin minä, samalla toivon ettei hän hakeudu samoihin paikkoihin. Tiedän kuinka paljon ne ruokkivat syömishäiriötä ja kilpailua ja kuinka paljon erilaisia tapoja olen kehittänyt vain niiden takia. Toki onhan se hauska ajatus että tuntisi jonkun niistä piireistä, mutta samalla nyt kun tiedän hänen retkahtaneen, olen huolissani.
A:lle en taas yleisesti kerro muuten kuin kännissä ja silloinkin annan hänen hoitaa puhumisen. Hänen kanssaan kilpailen yksin hyvin paljon. Toisaalta en tiedä onko se edes kilpailu kun ei hän pysy edes laihduttamassaan painossaan. Tiedän vielä BMI:ni olevan pienempi. Ennen se olisi motivoinut minua suuresti, mutta nyt tuntuu kuin sillä ei olisi väliä, koska kohta hän kuitenkin lihoo kilonsa takaisin. Aika ilkeää ajatella näin, mutta se on totta.
-Hirviö
Kommentit
Lähetä kommentti