Viikonlopun mietteitä

 Surkeaa

Perjantai meni hyvin. Lauantai ja sunnutai aivan surkeasti. En voi edes kutsua itseäni syömishäiriöiseksi. Söin, söin, söin ja söin. Oksensin myös mutten tarpeeksi. Yritin myös selkeästi tuhota sisälmyksiäni laksatiiveillä. 4 yliannostusta 3 päivän sisään. Silti haluan ottaa niitä lisää. Tiedän painoni nousseen.

En voi hyvin. Itken ja huudan. Terät jotka istuvat huolimattomasti peilikaappini päällä ovat kuskineet nimeäni jo päivän. Ehkä yksi tai kaksi viiltoa parantaisi asian. Viiltelisinkin, jos tietäisin ettei isäni tarkistaisi ranteitani joka kerta kun näemme. Silloin kun viiltelyni oli pahimmillaan hän ei tarkistellut ranteitani. Nykyään hän tarkistaa ne joka kerta ja aina hän sanoo syvimpien arpien punoittavan niin kuin hän pelkäisi että tekisin sen uudestaan. Ehkä hänen pelkonsa on oikeutettu, onhan kynä tänään kiusoitellut paperia joka selittäisi miksi tein mitä tein. En kuitenkaan tehnyt mitään, en ole enää niin impulsiivinen, mutta kyllä se tietä, että voin lähteä milloin haluan auttaa minua selviämään näistä vaikeista ajoista. Ei yksi viilto haittaa, eihän.

Onneksi koulut alkaa, pääsen taas säännöstelemään syömistäni. Viikonloput ovat mahdottomia minulle. Vaikka sanon että saan ahmia lauantaina ja oksentaa, syön enemmän sunnutaina ja olen aivan rikki kunnes taas ensi viikonloppu iskee. On se jumalauta vaikee. Tiedän jo nyt, jos en syö aamupalaa, lounasta ja välipalaa ahmin. Vituiksi se kaikki kuitenkin menee. Ehkä olisi vaan parempi luovuttaa jo kaikessa. Vaipua uneen ja kadota. No antaa sen nyt olla. En minä niin paljoa halua kuolla, olenhan liian läski kuolemaan.

-Hirviö